4D
Niin kyllä tämä skeptikko on kesän aikana oppinut paljon. Alun arvailun jälkeen, löytyy paljon missä voisi hyödyntää somea.
Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen nämä ryhmän tai luokan omat sivut. Niistä saa aina nopeasti tietoa. Ongelmahan on, että jokaisella on muutama säköposti ja koululta tulee uusi. Sitten on koulun sisäiset ja työpaikan sisäiset viestimet ja lopuksi vielä muutamat facet, bloggerit, twitterit yms.
Näitä kaikkia jos seuraa päivittäin, niin aikaa kuluu aika paljon. Mutta silti face..
Lisäksi työpaikan tiedottamiseen toimisi hyvin google +. Meillä töissä on ainakin niin, ettei sisäiseen intraan pääse, kun koulun koneella, joten se juoksuttaa välillä turhaa.
Tietysti tällaisia kursseja tulee varmaan enemmän ja enemmän meilläkin netissä. Lähiopetuksesta kun karsitaan. Sillä on puolensa. Hyvää on, että voi osallistua silloin kun itselle parhaiten käy. Toisaalta jos putoaa kyydistä, on hankala päästä taas kiinni ja varmaan "luovuttaa" helpommin. Lisäksi täytyy muistaa käydä katsomassa uusimmat jutut.
Alan opettajat voisivat olla yhteisessä foorumissa. Siellä voisi jakaa materiaalia ja ajatuksia opetuksen ja koulutuksen aiheista. Vaarana voi olla tänä aikana, että aletaan arvioimaan oppilaitosten supistuksia yms.
Siis suljetulle sivulle...
Oman työn ohessa harrastelen yrittämistä, eli olen mukana yrityksessä, joka myy mm. renkaita ja vanteita. Joskus on turhauttavaa odottaa vastauksia tukkureilta, että löytyykö ja mihin hintaan. Voisi olla pääsy heidän intraan ja voisi itse katsoa varastotilannetta.
Tässä vain muutamia ideoita.
Mukaavaa Joulun odotusta ja jos rengastarvetta, kysy tarjousta!!
Some huumaa?
lauantai 30. elokuuta 2014
Opiskelijoiden liikuntapiiri -arviointi
4C
Opiskelijoiden liikuntapiiri on erittäin hyvä ja ajankohtainen sivusto. Sivuilla voi osallistua ja ehdottaa uusia pienempiä ryhmiä, omiin tarpeisiin ja kiinnostuksiin. Täytyy muistaa, että liikkuminen on elintärkeää. Taas saimme lukue tutkimusta, miten liikkuvien lasten aivot ovat kehittyneempiä ja heidän keskittymiskyvynsä on parempi, kuin ei liikuvilla. Tuskin tämä vanhemmuuten muuttuu...
ja esittely viedeo oli loistava. Ryhmä on tehnyt varmaan ennenkin moisia, oli niin ammattimaisesti tehty.
Asiat kulki hienosti ja loogisesti eteenpäin ja tekninen toteutus oli huima.
Kiitos ryhmälle hienosta opetuksesta, että miten tää tehdään.

The Chazon Band:n sivulle
4a,
Eli bändin sivut löytyy täältähttps://www.facebook.com/pages/The-Chazon-Band/791057140926507
ja esittely video tiältähttps://drive.google.com/?authuser=0#folders/0B_wE5ngLcazfajhTb0pPYVhISVk
tahi https://drive.google.com/folderview?id=0B_wE5ngLcazfajhTb0pPYVhISVk&usp=sharing

torstai 7. elokuuta 2014
Vertais- ja Itsearviointia
3 C
Tehtävässä tehtiin vertaisarviointia. Itse tein sen Mielikin tiellä- wiki sivustoa suunnittelmasta. Sivuston suunnitelma oli selkeä, toimiva ja varmaan myös toimiva. Mikäli sivustoa julkaistaan, toivon että asiasta kiinnotuneet löytävät sinne.
Markkinointi taitaa olla kuitenkin erilaisten sivustojen ongelma. Toki Google löytää, mutta Bing on jo hukassa. Toisaalta voi olla hankala etsiä sellaista, mitä ei tiedä olevan olemassa.
Suunnittelutehtävän videolla oleva tehtävänanto varmaan pelotteli useat. Suunnitelman luominen oli hyvin laitettu esiin, mutta aluksi tuli mielikuva, että suunnitelmassa täytyy tehdä laaja kurssikokonaisuus kaikkine tehtäviin yms. Yksin kun tätä väsäsi, alkukangistuksen jälkeen laskin rimaa oman Karin Bändi-sivustoon asti.
Arviointi näyttää laskinko rimaa liikaa vai sopivasti?
Toisaalta toteutan oman suunnitelmani joka tapauksessa, eli kiitos kurssista tähän asti.

maanantai 7. heinäkuuta 2014
2D
Tehtävän mukaan kävin kommentoimassa toisten blogeja, mutta ilmeissesti kommentointia pittäkin tehdä tässä omalla blogisivulla. Ihmettelinkin , että on kova homma opella käydä kattoo kaikki blogit, kuka on kirjoittanut mitä kenellekkin.
No, nyt kun muistais kenen blegeissa on tullut kommentoitua...etsimään...
http://larasome.blogspot.fi/2014/06/koe-elaimia-etsimassa.html.
http://tarhurinmatkassa.blogspot.fi/2014/06/iot.html
http://elamaasomessa.wordpress.com/2014/06/25/identiteettia-etsimassa/#comments
nää löyty...
hyviä kaikki, käykää kattoo

maanantai 30. kesäkuuta 2014
Tietosuojakysymykset
2A
Hyvää keskustelua ja vinkkejä ja tietoa aiheesta. Toki mukana tulee olla pelottelua yms.
https://www.facebook.com/groups/198318710348955/291794487668043/?notif_t=group_comment_reply
Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja työyhteisössä käyttävän henkilön pitäisi ottaa huomioon tietosuojan näkökulmasta?
Tarkentaa lausunnoissa se onko lausunnut työyhteisön vai henkilökuhtaisia. Tämä seikka tuli esille myös useiden organisaatioiden ohjeistuksissa nettikäyttäytymisessä.
Lisäksi henkilökohtaisia profiileja luodessa ei saa käyttää työpostiosoitetta.
Työssä käytettyvät profiilit, tunnukset yms. tulee varmentaa omalta kohdalta, sekä keskustelussa olivien kanssa.
Tekstin laatu täytyy olla sillätasolla, ettei siinä ole mitään tärkeitä tai jopa salassapidettäviä asioita. Siis sellaisia, joita voi yleisestikkin ilmaista.
Henkilöt jotka ovat mukana ryhmissä tulee tarkistaa.
Oikeuksia tulee jakaa vain henkilöille, jotka siihen kuuluvat.
Mitä ovat avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut?
Etuina siinä on luotettavuus. se että tiedetään kirjoittaja, sekä se että kirjoittaja omalla nimellään vastaa kirjoittelustaan. Jos kaikki niin tekisi se olisi myös turvallisuutta lisäävää. Itse olen aikoinaan kirjautunut Facebookiin nimellä Karppa Hujanen. Toisaalta se oli oman turvallisuuden lisäämistä, toisaalta välinpitämättömyyttä, koska en ole ollut aktiivinen Facen käyttäjä osallistuja. Myös tällä nimellä olen nyt osallistunut ryhmän sivuille. Siinä syy on laiskuudesta tehdä uutta profiilia omalla nimellä. Hain osallistumista Karppa hyjasen nimellä ja minulle myönnettiin osallistuminen. Ilmeisesti tarkistettiin minun oikea nimeni?
Milloin henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön kannalta?
Aluksi nuosi ajatus että ei milloinkaan. Henkilökohtaiset asiat eiväy kuulu työyhteisöihin. Esim. poissaolojen syytä ei kerrota muulle työyhteisölle. Onko se sairaus tai jotain muuta. Poikkeuksena ehkä silloin, jos se on välttämätöntä jonkin asian ymmärtämiseen. Mutta ei voida pakottaa milloinkaan.
Millaista vahinkoa voi syntyä ellei henkilökohtaisten tietojen suojaamisesta huolehdita?
Indenttiteettivarkaus, jolloi joku voi esiintyä toisena ja saada tietoonsa vääriä asioita tai voi aiheuttaa taloudellista ja henkistä vahinkoa henkilölle, jona hän esiintyy.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Liikenne ja Viestintäministerön some- pelisäännöt
2C tehtävä
Liikenne - ja viestintäministeriö some-ohjeistuksessa pääpaino on ymmärrys on roolista.
Niissä painotetaan erilaisia rooleja netissä ja sitä miten eri yhteisöissä esiinnytään.
Ollaanko siellä organisaation edustajana esimerkiksi ylläpitäjänä, Hybridinä eli työasioissa oma henkilökohtaisella profiililla tai Täysin omalla profiililla. Hybridinä ollessa mietittiin sitä, miten vaikeaa on eroittaa organisaation mielipiteen omista mielipiteistä ja juuri siksi tulee olla varovainen.
Ohjeissa tarkasti kerrottiin, että kaikenlainen osallistumienen tulee olla suunnitelmallista. Yhteisöprofiileiden perustamisesta päättää ministeriön viestintäosasto. Myös viestintäosasto päättää aina kaikki esillä olemisen ja osallistumisen organisaationa.
Ministeriö piti hyvänä sitä, että työntekijät olivat somessa, mutta samalla oheisti, ettei rekistöröinnissä saa käyttää työsähköpostia. Myös perusymmär nettietiketistä tulee tiedostaa. Esimerkiksi kirjoittelun muoto. Itsellä ja lukijalla tulee olla täysi ymmärrys, milloin kommentti on työasioita ja milloin omia asioita. Ohjeena oli, ettei kannata sanoa sellaista, jota ei voi sanoa julkisesti. Virheet tuli myöntää selvästi ja tietoturvaan, tietosuojaan ja yksityisyyteen tulee panostaa.
http://www.lvm.fi/docs/fi/964902_DLFE-10906.pdf
Mielestäni ohjeet olivat hyvin yleistätasoa. Mukana oli vain muutama tiukka ohje. Yleisesti uskottiin perustietämyksen olevan jo kunnossa. Olisiko voinut tehdä vielä tarkemman? Tuolloin kukaan ei voisi sanoa, ettei tiennyt.

Tilaa:
Kommentit (Atom)